Laskutoimituksia
Python-kielessä kokonais- ja desimaaliluvuille on käytettävissä
laskutoimituksia varten operaattorit +, -, *, /, //
%, * ja **. Operaattori + tarkoittaa yhteenlaskua, -
vähennyslaskua, * kertolaskua, ja ** potenssiin korotusta. Nämä
operaatiot toimivat aivan niin kuin arkikokemuksen perusteella voisi
olettaa. Poikkeusena on edellisessä luvussa mainitut, mahdolliset
pyöristysvirheistä johtuvat epätarkkuudet.
Operaattorit / ja // suorittavat jakolaskun. Operaattori /
toimii kuten arkikokemuksen perusteella jakolaskun voisi olettaa
toimivan pyöristysvirheitä lukuunottamatta. Esimerkiksi laskutoimituksen
5 / 3 tulos on 1.6666666666666667. Sen sijaan käytettäessä
operaattoria // kahden positiivisen kokonaisluvun välillä tulokseksi
tulee varsinaisen jakolaskun tuloksen kokonaisosa. Niinpä esimerkiksi
laskutoimituksen 5 // 3 tulos on 1. Tulosta laskettaessa ei
suoriteta mitään pyöristyksiä, vaan jakolaskun tuloksen kokonaisosa
otetaan tulokseksi sellaisenaan, tosin negatiivisilla tuloksilla otetaan
tulosta pienempi kokonaisluku. Operaattori // katkaisee tuloksesta
desimaalit pois myös silloin, kun jaettavana on desimaalilukuja.
Tuloksen tyyppi on kuitenkin tällöin float eikä int.
Operaattori % on jakojäännös. Esimerkiksi lausekkeen 19 % 4 arvo
on 3. Operaattori ** tarkoittaa potenssiin korotusta.
Esimerkiksi lausekkeen 3 ** 4 arvo on 81 ja lausekkeen
3.0 ** 4 arvo on 81.0.
Näiden operaatioiden lisäksi voidaan Python-ohjelmissa ottaa käyttöön valmiita moduuleita, jotka sisältävät paljon lisää laskutoimituksia, esimerkiksi trigonometrisia funktioita ja logaritmeja. Näistä kerrotaan tarkemmin myöhemmin.